Mystic Fortune

Mystic Fortune

Tarotiin, ennustamiseen ja muuhun taikuuteen pohjautuva Mystic Fortune vie pelaajan yliluonnollisuuden kiehtovaan maailmaan. Tajunnan toiselle puolelle, missä tulkitaan unia ja nähdään tulevaisuuteen. Siellä jännitystä pitää yllä ainutlaatuinen tunnelma, ja lisää jännitystä tuovat pelin kolme progressiivista jättipottia.

Mystic Fortune on nimensä mukaan täynnä mystiikkaa. Peli on niin mystinen, että siitä ei löydy ilmaisversiota. Harmi sinänsä, sillä erikoistoimintojen vuoksi peliä olisi hyvä kokeilla ennen omaa panostamista, että sen kaikki toiminnot avautuisivat kunnolla.
Ilmaisversion puuttuessa kannattaakin vertailla peliä tarjoavia kasinoita huolella, sillä ilmaiskierroksilla ja bonuksilla pelaaja voi jopa moninkertaistaa sijoittamansa summan riippuen täysin siitä, onnistuuko hän löytämään kasinoiden viidakosta sen joka isoimmat edut uusille pelaajille tarjoaa. Kasinoilla on keskenään kova kilpailu, joten ne houkuttelevat pelaajia liittymään asiakkaikseen toinen toistaan suuremmilla bonuksilla.
Ilmaiskierroksilla pelaamisessa pääsee alkuun, ja niitä saa monesti jo pelkällä rekisteröitymisellä. Ne kuitenkin kelpuutetaan yleensä vain tiettyihin peleihin. Jos niillä sattuu voittamaan, voi kuitenkin voitot käyttää esimerkiksi Mystic Fortunen pelaamiseen.
Talletusbonus puolestaan on etu, jonka pelaaja saa käyttää mihin kolikkopeliin haluaa. Bonuksen pelaaja saa lunastettua siinä vaiheessa kun on siirtänyt ensimmäisen kerran rahaa pelitililleen. Jotkut kasinoista saattavat palkita bonuksella toisen, ja joskus kolmannenkin talletuksen.
Ilmaiskierroksilla ja bonuksilla saadut voitot täytyy lähes poikkeuksetta kierrättää. Kierrätysvaatimuksetkin vaihtelevat riippuen kasinosta, ja niistä löytyy tietoa kasinon säännöistä. Säännöt on hyvä lukea läpi huolella muutenkin.

mystic-fortune

Ominaisuudet

Mystic Fortune pitää sisällään viisi kiekkoa, ja 20 voittolinjaa. Linjoja voi panostaa monipuolisesti, ja voittoja peli jakaa jo kolmen samanlaisen symbolin osuessa voittolinjalle. Neljällä voittosummat kasvavat, ja viiden symbolin voittolinjat tuovat jo isoja voittoja pelitilille. Symbolit liittyvät ennustamiseen, tarot-kortteihin, mustaan magiaan ja taikauskoon. Voittomahdollisuuksia Mystic Fortunessa lisäävät Wildit, Scatterit, ilmaiskierrokset, sekä erillinen bonuspeli.
Wild korvaa voittolinjalla symbolin kuin symbolin, eli se toimii niin kuin jokeri korttipelissä. Lisäksi Wildit antavat erillisiä voittoja riippuen niiden määrästä. Myös Scatterit tuovat voittoja osuessaan mihin tahansa kohtaan peliruutua. Niillä voi päästä pelaamaan myös Mystic Fortunen ilmaiskierroksia.
Erilliseen bonuspeliin pelaaja pääsee kerättyään tietyn verran bonuspisteitä. Pelaajan tulevaisuuteen katsotaan tarot-korttien avulla, ja riippuen kortista bonuspelistä voittaa huikeita määriä kolikoita.
Mystic Fortunessa on peräti kolme progressiivista jättipottia. Ne ovat eri kokoisia, ja kasvavat sen mukaan miten paljon peliä pelataan oikealla rahalla. Jännittävän teeman lisäksi pelistä löytyy siis muutakin jännitettävää.

Mobiiliversio

Mystic Fortune on julkaistu myös mobiiliversiona, joten sen pelaamiseen ei välttämättä tarvitse käyttää aikaa kotikoneella istuessa, vaan sitä voi pelata missä ja milloin haluaa. Mobiililaitteet ovat viime vuosina yleistyneet myös pelaajien keskuudessa, joten luonnollisesti myös niillä pelaaminen on lisääntynyt. Tämä ilmiö on suunnannut uudenlaisia paineita myös kasinoita ja pelitaloja kohtaan. Pelien tekijät julkaisevatkin parhaansa mukaan tuotoksistaan sovelluksia, jotka on räätälöity kännykälle tai tabletille sopiviksi, ja niille suoraan asennettaviksi. Myös perinteisten nettikasinoiden rinnalle on alkanut ilmestyä kevyempiä versioita, eli mobiilikasinoita. Niidenkin pelitarjonta tulee vielä kasvamaan tulevaisuudessa, sillä hurjimmat ennustukset kertovat mobiilipelaamisen vielä syrjäyttävän kotikoneella pelaamisen kokonaan.
Mysti Fortunen palautusprosentti on suuri mysteeri. Samankaltaisissa peleissä se asettuu 92 – 98 prosentin välille, joten voi olettaa, että Mystic Fortunessa luku on jotakuinkin samaa luokkaa. Palautusprosentti kertoo kuinka suuri osa pelaajien peliin sijoittamasta rahasta palautuu takaisin pelaajille voittoina. Jonkinlaisen teoreettisen kuvan lukema antaa siis myös voittomahdollisuuksista. Luku kuitenkin perustuu pitkällä aikavälillä tapahtuvaan pelailuun, jonka vuoksi se ei kerro totuutta voittomahdollisuuksista ainakaan silloin, kun peliä aiotaan pyöräyttää vain muutaman kerran.

Vinkkejä pelaamiseen

Ennakkoon tutustuminen ei siis onnistu Mystic Fortunen kohdalla ilmaiseksi, joten suurimpien kasinobonusten metsästämiseen kannattaa nyt jos koskaan panostaa, että pelitilille saisi mahdollisimman paljon katetta. Pelaamiseen sijoitettava oma raha tulisi budjetoida niin, että kasinolle ei sijoita enempää kuin on vara hävitä. Näin pelaaminen pysyy hanskassa, eikä siitä pääse muodostumaan ongelmaa. Suurella panoksella on mahdollista voittaa suuria voittoja, mutta panoksen kasvaessa kasvaa myös riski pelitilin nopeasta kulumisesta. Uhkapelaaminen nimittäin perustuu siihen, että onko onnea matkassa. Jos sitä ei ole, saattaa pelituokio jäädä suurella panoksella tosi lyhyeksikin. Panostukseen kannattaa käyttää siis harkintaa.

Mystic Fortune on kaikin puolin kiehtova peli varsinkin niille, joita kiinnostaa yliluonnollisuus ja taikuus. Pelin tunnelma on nimensä mukainen. Grafiikka on hieman vanhahtavaa, ja äänimaailma tukee yleisilmettä niin kuin pitääkin. Jännitystä lisäävät tietysti nuo kolme jättipottia, joista jokin saattaa tähtien ollessa oikein asemoituna osua kohdalle. Kenties jopa se suurin ja kirkkain.

Mystic Maiden uusi versio

Karvat pystyynnostattavia ääniä, isoja karvaisia hämähäkkejä, kammottavia pääkalloja ja mitä tahansa muita hirvittäviä otuksia, tämä on mistä Net Entertainmentin slottipeli Mythic Maiden on tehty. Pelissä yhdistyvät kauhuhermoja kutkuttavalla tavalla pelottelu, huumori ja mahtavat grafiikat, jotka voivat vieläpä tuoda pelaajalle kammottavan muhkeat voitot kotia kohti. Kokeile heti ja ihastu!

Lisätietoa pelistä Mystic Maiden

Mythic Maiden on Net Entertainmentin valmistama slottipeli, jossa on 5 kelaa ja 30 voittolinjaa sekä mahtava bonuspeli. Pelin kelat on asetettu taustaa vasten, jolla nähdään suuria hmähäkkejä, sulavia kynttilöitä ja muita kammottavia härpäkkeitä, ja kelat itsessään ovat ikkuna pölyiseen huoneeseen, joka on täytetty pelottavilla esineillä. Pelin taustalla kuullaan sopivan dramaattisia ja karmivia taustaääniä. Keloilla nähdään matalammat voitot pelaajalle antavina pelimerkkeinä pelikorteista tutut kirjaimet ja numerot, jotka on kaikki veistetty esiin vahasta, ja pelin paremmin maksavat pelimerkit ovat punainen arkku, suuri musta hämähäkki, luurankokäsi joka pitelee kirjaa, pääkallo jolla on kulmahampaat sekä kutistunut pää. Pelin scatter-merkki on kaunis, pyörivä pallo, kun taas pelin wild on kammottava kuutamo, jota pääsee katselemaan ikkunan lävitse. On hyvä tietää, että pelissä on mukana niin wild kuin scatterkin, ja wild -merkki paitsi voi korvata minkä tahansa muun pelimerkin lukuun ottamatta scatteria, antaa pelaajalle myös kolminkertaiset voitot aina ollessaan mukana voittoyhdistelmässä.

Pelin ilmaiskierrokset

Ilmaiskierrokset ovat Mythic Maiden -pelin ainut bonusominaisuus, mutta niiltä voi viedä kotiin melkoiset voittosummat. Ilmaiskierroksille pääsee saamalla kolme, neljä tai viisi scatteria minne tahansa keloilla, joilla pelaaja saa pelattavakseen 10, 15 tai 30 kappaletta ilmaiskierroksia samassa järjestyksessä. Ilmaiskierrosten aikana pelissä on mukana myös rautanainen, tuo hirvittävä keskiaikainen kidutusväline, joka vierailee pelaajan luona jokaisen kierroksen jälkeen antamassa pelaajalel uuden voittokertoimen seuraavalle kierrokselle, joka voi olla parhaimmillaan jopa 10-kertainen, ja toisinaan myös maksimissaan kaksi ilmaiskierrosta jäljelläolevien päälle. Tämä tarkoittaa usein että ilmaiskierrosten alkuperäinen määrä tulee vielä paljon kasvamaan, joten ei huolta jos lähdet peliin vain kymmenellä ilmaiskierroksella. Ilmaiskierrokset voi myös aktivoida uudelleen ilmaiskierroksien aikana saamalla jälleen kolme tai usempi scatter keloille. Ilmaiskierrosten aikana wildin ollessa mukana voittavassa yhdistelmässä, on voittokerroin silloin vieläkin muhkeampi.

Pelin päävoitto

Mythic Maiden -pelissä ei ole mukana progressiivista päävoittoa. Pelin kiinteä päävoitto on 2000 kolikkoa.